Yhteystiedot

johanna_karjula@hotmail.com

Keskusta-logo

Mielenterveyttä sairaalla tavalla

Tiistai 7.2.2017 - Johanna

Kevättalven aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Lämpömittari on kivunnut yli 20 pakkasasteeseen. Energiaa täynnä astelen kirjaston aulaan. Istahdan hetkeksi aulan penkille. Vieressäni istuu aivan tavallinen nuori opiskelija. Vaivihkaa seuraan hänen toimiaan. Opiskelijan katse on tyhjä. Hän ei selvästikään ole tässä päivässä. Ei kuitenkaan minkään päihteen alaisena. Psykoosissa kenties. Hän istuu eteenpäin kumartuneena, katse matalalle suunnattuna ja juttelee jollekin näkymättömälle hahmolle. Väliin hän pyyhkii näkymättömiä kyyneleitä ja heiluttaa hyvästiksi. Hänellä on kädessään limsapullo, josta hän ottaa kymmenkunta pikaista naukkausta. Juttu näkymättömän ystävän kanssa jatkuu. Opinnot odottavat, joten jätän opiskelijan ja hänen näkymättömän ystävänsä aulaan, toivoen että joku auttaisi häntä.

Olen yrittänyt 4 vuoden valtuustossa olo aikani etsiä keinoa, jolla pääsisin käsiksi mielenterveyspalveluiden asioihin. Tarkastuslautakunnassa olemme nähneet ja kuulleet paljon, mutta mielenterveyspalvelut on ulkoistettu, meidän kaupungin päättäjien, kuten myös tarkastuslautakunnan tavoittamattomiin. Kerta toisensa jälkeen saan kuulla, ettei minulla ole oikeutta saada tietoa palveluiden toimivuudesta, sillä niistä vastaa sairaanhoitopiiri.

Palaan tunnin kuluttua ja huomaan, että opiskelija istuu edelleen samassa asennossa. Näkymätön ystäväkään ei ole häntä jättänyt. Limsapullo ei ole tyhjentynyt, vaikka hän jälleen kerran ottaa siitä kymmeniä pikaisia kulauksia. Istun hänen viereensä ja kysyn tarvitseeko hän apua. Hän vastaa nopeasti, ettei tarvitse ja ottaa taas pullosta kymmenet perättäiset kulaukset. Istun ja odotan hetken. Yritän uudestaan puhekontaktia ja kysyn, onko kaikki hyvin. Hän vastaa kaiken olevan kunnossa. Näen, ettei asia niin ole.  Hän kääntää katseensa näkymättömään ystäväänsä ja pyyhkii näkymättömiä kyyneleitä. Varmistan vielä, eikö hän varmasti tarvitse apua. Ei tarvitse.

Lähes päivittäin törmään siihen, etteivät mielenterveys palvelut toimi tarpeeksi tehokkaasti, päinvastoin, jopa surkealla tavalla. Tuntuu, että vasta itsetuhoinen ihminen otetaan tosissaan. Apua ei saa, vaikka sitä osaisi pyytää. Heidän tilanteensa, jotka eivät apua kykene pyytämään, on huomattavasti huolestuttavampi. Varsinkin nuoret, ehkä juuri tämä opiskelija, on vailla oikea aikaista ja hänelle sopivaa hoitoa. Onko meillä todella vara tähän? Mitä vaikeampi psyykkinen häiriö on, sitä pitempi on myös hoito. Mitä pitempi hoito, sitä kalliimmaksi se yhteiskunnalle tulee. Mitä syvemmälle psykoosiin ihminen vaipuu, sitä vaikeampi hänet on sieltä auttaa takaisin normaaliin arkeen.

On ajankohtaista kysyä, miten mielenterveyspalvelut otetaan huomioon SOTE uudistuksessa. Onko vaarana, että SOTE:n myötä yhä useampi terveyspalveluista siirtyy päättäjien valvonnan ulkopuolelle? Kuinka taataan, päättäjien mahdollisuudet, vaikuttaa myös näihin palveluihin? Kuinka taataan, että rajapintojen palvelut, kuten koulupsykologipalvelut, saadaan toimimaan portaattomasti? Kuinka varmistetaan varhainen puuttuminen? Pelkästään tällä kokemuksella tiedän sen että, mitä kauemmas palvelut karkaavat, sitä vaikeampi niitä on valvoa, varsinkin silloin, jos valvontaan ei ole etukäteen mietitty konseptia. Ja meillä kun ei ole vara olla valvomatta! Poissa omalta tontilta, ei tarkoita, etteikö ongelmia olisi.

En voi jättää harhaista opiskelijaa aulaan. Soitan hätäkeskukseen.  Selitän tilanteen päivystäjälle. Hän pyytää ottamaan yhteyttä vahtimestariin, joka voi poistaa opiskelijan ulos, pakkaseen. Selitän ettei opiskelija ole ollenkaan vaarallinen tai häiritsevä, vaan tarvitsee kipeästi apua. Päivystäjä kertoo, ettei tilanne vaadi nopeaa toimintaa, joten voi olla että ambulanssin tulo kestää parikin tuntia. Ymmärrän kyllä, ettei tämä vaadi pillit päällä ajoa, mutta että parikin tuntia. Luultavimmin opiskelija on tuossa vaiheessa jo kaukana. Yhtä kädettömänä, kuin kaupungin asioissa, joudun myöntämään rajallisuuteni. Ei kuulu minun tontilleni, en voi vaikuttaa, vaikka niin kovasti haluaisin. 

3 kommenttia . Avainsanat: Mielenterveyspalvelut, ulkoistaminen, sote, lasten- ja nuorten hyvinvointi, soten rajapinnat

Vastakkainasettelun aika on ohi

Sunnuntai 26.4.2015 - Johanna

Kauppakatu on hiljentynyt. Värikkäät vaaliteltat vaalityöntekijöineen ovat poissa. Poissa on myös se ihmisten paljous, joka mietti kenelle äänensä antaisi, vai kävisikö uurnilla lainkaan. Valinnat on tehty ja äänet laskettu jo kahteen kertaan. Demokratia on puhunut.

On selvää, ettei tulos miellytä kaikkia. Pelin henkeen kuuluu, että toiset voittaa ja toiset häviää. Omista arvoista poikkeava vaalitulos näyttäytyy uhkana, arvovapaata politiikkaa kun ei ole olemassakaan. Omien arvojen mukaan äänestäminen on kuitenkin täysin normaalia. Niin me kaikki tehdään. Se on meidän oikeus.

YLE:n haastattelussa filosofi Airaksinen kaivaa kuilua maaseudun ja kaupungin välille. "Kaupunki on liberaali, urbaani, kansainvälinen ja eteenpäin katsova. Maaseutu jää sen vastakohdaksi: taaksepäin katsovaksi, uskonnolliseksi ja perinteiseksi."  Uskon tai maaseudun ja modernisaation eriyttäminen toistensa vastakohdiksi on naivia. Eikö maalla asuva uskovainen voisi olla kansainvälinen, liberaali ja eteenpäin katsova? Mitä liberaalius ylipäänsä on? Mielestäni tasa-arvo ajatteluun pohjautuva liberaalius on vain osa siitä. Liberaalius määritellään sivistyssanakirjassa vapaamieliseksi, suvaitsevaiseksi, ennakkoluulottomaksi ja avarakatseiseksi. Eikö siis liberaalina itseään pitävän ihmisen tulisi avarakatseisuudellaan suvaita ennakkoluulottomasti myös eritavalla ajattelevat tai uskovat?

Valittujen vakaumus on saatu näyttämään suurimpana uhkana. Näyttää siltä, että tasa-arvon liputtajien suvaitsevaisuuden raja kulkee uskossa. Samassa lauseessa Airaksinen ihannoi monikulttuurista yhteiskuntaa ja kauhistelee sitä, että kaksi puolueen puheenjohtajaa uskoo Korkeimman johdatukseen. Yliopiston kahvipöytäkeskustelussa toistuu sama teema. Ei huomata, että monikulttuurisuutta on myös meidän kantasuomalaisten keskuudessa. Monikulttuurisuus ei todellakaan ole pelkkää etnisyyttä.

Palaan vaalikiertueelle, tunnelmiin, ihmisiin ja kohtaamisiin. Työ, ihmissuhteet, terveys ja tulevaisuus siinä kärjistettynä aiheet, jotka puhututtivat. Samoja olivat huolet niin maalla, kuin kaupungissakin, niin uskoa tunnustavilla kuin ateisteilla tai niin kantasuomalaisilla kuin maahanmuuttajilla. Ilman vastakkainasetteluja. Hyvin useat ihmiset sanoivat haluavansa äänestää ehdokasta, joka pystyisi samaistumaan heidän asemaansa. Ihmistä, joka kykenisi edustamaan sitä kansaa, joka hänet on Arkadianmäelle äänestänyt. He ovat nyt päätöksensä tehneet. Tämä eduskunta edustaa juuri sitä Suomea, joka sen sinne on äänestänyt. Virolaista lainaten, kansanvalta on puhunut, pulinat pois. 

Kommentoi kirjoitusta.

Tiskivuorellani ei ole deadlinea

Tiistai 8.7.2014 klo 23:51 - Johanna

Kesätyöpaikassani, pienessä lahjatavara- ja lelukaupassa kierteli keski-ikäinen rouva. Hänellä ei tuntunut olevan kiire mihinkään, lomalla kun oli. Hän katseli ja jutteli, kyseli ja ihasteli. Kun hän oli lähdössä, hän sanoi; Olisi kamala kiire kuntosalille, mutta kun ei oikein huvittaisi. Olen kiertänyt jo kaikki lähistöllä olevat pikkuputiikit ja nyt en tiedä mihin pakenisin. Kaikki muu tekeminen vaan tuntuu niin paljon mukavammalta.

Voi kuinka hellyttävän tuttu tuo tunne onkaan. Tunne siitä, että jotain pitäisi tehdä, mutta kun ei juuri sillä hetkellä kiinnosta. Miten juuri silloin tulee kamala tarve järjestellä laskut mappeihin tai puhdistaa lampunvarjostimet pölystä tarraharjalla? Juuri silloin kaikki laitakaupungin pikkuputiikit tuntuu olevan täynnä ihastuttavia asioita ja jäätelö puistonpenkillä maistuu niin paljon paremmalta.

Poden tuota tunnetta viikoittain, menneellä viikolla olen potenut sitä päivittäin. Keittiöni tiskivuori on jo viikon verran kummitellut mielessäni. Olen paennut sitä niin parvekkeelle, pihakeinuun kuin kaupunginvilinään. Tänäkin aamuna pakenin sitä. Pitkästä aikaa nautin hyvät aamukahvit torilla. Seurasin kuinka ihmiset ostivat tuoreita juureksia ja mansikoita myyntikojuista, istuskelivat auringossa ja juttelivat. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiire mihinkään. Minullakaan ei ollut kiire, ei vaikka kotona tiskivuori odotteli edelleen tiskaajaansa.

Tekemättömienasioidenlista on loputon. Pitäisi ja pitäisi, mutta kun ei huvita. Ei vain jaksaisi suorittaa 24/7/365. Suorittamisvaihde on ilmeisesti jäänyt jumiin. Ei meinaa päästää vapaalle, ei sitten millään. Pitää oikein riuhtaista, kävellä laput silmillä keittiön ohi ja päättää: Olen lomalla. Vaikka olen kesätöissä, olen lomalla. Olen lomalla opinnoistani ja politikoinnista. Olen lomalla deadlineista, kalenterista ja suorittamisesta. Olen päättänyt nauttia ja tehdä juuri sitä, mikä tuntuu sillä hetkellä parhaalta. Tiskivuorellani ei ole deadlinea!

Kun mietin asioita, joita talven kylmyydessä kaipaa tai asioita, joita kesästä on jäänyt mieleen, ne ei todellakaan ole lähelläkään tiskivuorta tai väliin jäänyttä kuntosalitreeniä. Ne asiat on niitä arjen pieniä viivähdyksiä. Juuri se kesäaamun kahvihetki torilla tai lupsakka kävelylenkki, jonka varrella on saanut tutkia niin reheveät kaupunkipuistot tai juuri ne kaikkein pienimmätkin putiikit. Mieleen jää aika, jolloin ei tarvitse suorittaa tai juosta kalenterin kanssa kilpaa.

Jos saisin palata ajassa taaksepäin, keskusteluun naisasiakkaani kanssa, vastaisin hänelle kliseisen kuntosalin jälkeisen hyvänolontunteen muistutuksen sijaan; Tee sitä mikä huvittaa, olet lomalla. Neuvoisin hänelle kaikki kivat pikkuputiikit, joita tiedän lähistöllä olevan ja suosittelisin lempikahvilani terassia päiväkahvipaikaksi. Toivottelisin rentouttavaa ja nautinnollista lomaa. Kuntosalikäynnilläkään tuskin on deadlinea!

Kommentoi kirjoitusta.

Tulevaisuuden Suomessa on tilaa kaikille

Keskiviikko 11.9.2013 klo 11:22 - Johanna

Viimepäivien otsikot ovat tuoneet esille pelottavan mustavalkoista tulevaisuuden suomikuvaa. Kuvaa, jossa vain rikkailla ja menestyjillä on sijaa. Kuvaa, jossa köyhät, sairaat ja muutoin avuntarpeessa olevat nähdään arvottomana kuormana, joka tulee nopeasti lakaista olemattomiin. Eristää ja unohtaa.

 

Itse haluan olla luomassa värikkäämpää suomea. Suomea, jossa on tilaa meille kaikille. Pohja yhteisölliselle ja välittävälle yhteiskunnalle luodaan peruskoulussa. Erityislasten integrointi yleisopetuksen luokkiin onkin yksi viimeaikojen tärkeimmistä peruskoulun uudistuksista. Kuopion Pirtin koulun luokan tulokset puhukoot puolestaan. Yhteistoiminnallisessa ympäristössä, niin luokan heikoin oppilas, kuin luokan paras oppilas pääsivät parempiin oppimistuloksiin, kuin heiltä olisi koskaan pystytty odottamaan. Sosiaalisesti tämänkaltainen luokka antoi oppilailleen huomattavasti paremmat lähtökohdat erilaisuuden sietämiseen ja kohtaamiseen, kuin tavallinen luokka olisi koskaan kyennyt antamaan, tasoryhmistä puhumattakaan.

Suomalainen peruskoulutus on saanut tunnustusta kansainvälisesti. Tärkeimmiksi asioiksi on nostettu kaikille yhteinen ja yhtäläinen koulutus sekä opettajan pedagoginen vapaus. Jos koulujen tulosrahoitus otettaisiin käyttöön, tämä romuttaisi täysin nämä kaksi muista erottavaa seikkaa. Tilalle tulisi opettajien testaus ja vahingolliset rankinglistat. Kun tähän lisätään kalliit yksityiskoulut, on malli kuin USA:ssa tällä hetkellä käytössä oleva ja Pisa tulokset sen mukaiset.

 

En missään tapauksessa kannata luokkayhteiskuntaa. Kannatan hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa paremmin toimeentulevat maksavat yhteiskunnalle suhteessa enemmän kuin pienituloiset. Tasaverotukseen siirtyminen olisi hyvinvointiyhteiskunnan loppu. Julkisen terveydenhuollon raju yksityistäminen ja maksullisten palveluiden lisääminen saisivat aikaan vain entistä suuremman kuilun hyvinvoivien ja pahoinvoivien välille. Raha ei voi olla peruste saada laadukasta terveydenhoitoa.

 

Globalisoitumiselta me emme voi välttyä. Elämme Suomessa, joka on osa Euroopan Unionia ja kaiken lisäksi olemme maailmankansalaisia. Tämä näkyy väistämättä myös katukuvassamme. Suomella menee vaikeuksistaan huolimatta hyvin, kansainvälisesti mitattuna. Meidän velvollisuutemme on auttaa heikommassa osassa olevia. Kehitysyhteistyön avulla autetaan kehitysmaiden ihmisiä auttamaan itsensä pois köyhyydestä. Köyhyyden vähentäminen onkin paras tapa puuttua yhteiskunnalliseen epävakauteen, pakolaisuuteen ja ympäristöongelmiin. Kiintiöpakolaiskeskustelussa olisi syytä korostaa menoerän sijaan pidemmän tähtäimen investointia. Yhdysvaltain erimerkki osoittaa, kuinka maahanmuutto lisää pidemmällä tähtäimellä yritystoimintaa, vauhdittaa talouskasvua ja luo tämän myötä toimintaedellytyksiä myös julkiselle sektorille.

Tulevaisuuden Suomi ei tarvitse eriarvoistavaa politiikkaa, joka luo entistä ravinteikkaamman pohjan eri kasanryhmien välisille konflikteille. Me tarvitsemme yhteisöllistä politiikkaa, jossa on sijaa kaikille. Tarvitsemme yhteen hiileen puhaltamista, välittämistä ja toinen toisemme arvon tunnustamista.

 

Viikko takaperin sain olla mukana Jyväskylän yliopiston avajaismessuilla Keskustaopiskelijoiden teltalla. Teltalla kävi kuhina. Yksi päivän isoista kysymyksistä oli, miksi juuri Keskusta? Vastaukseeni lainasin Keskustan kolmiota: Keskustan päätavoitteet ovat ihmisyys, realistinen luontosuhde ja kestävä talous. Nämä kaikki ovat tasapainossa toisiinsa nähden. Itse haluan korostaa kohtaa ihmisyys. Siihen sisältyvät muiden muassa inhimillisyys ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Haluan olla mukana puolueessa, jossa jokaiselle ihmiselle annetaan mahdollisuus onnistua ja menestyä, mutta jossa velvoitetaan vastuuseen lähimmäisistään. Haluan olla puolueessa, missä tehdään värikästä ihmisen kokoista politiikkaa.

Kommentoi kirjoitusta.

Kohtaamisia elämän palapelissä

Perjantai 16.8.2013 - Johanna

Kesä alkaa kääntyä kohti syksyä. Kalenteri tulevaa vuotta varten alkaa täyttyä ja kesätyöni Oulussa, sairaalan kukkakaupassa on viimeistä päivää vaille tehtynä. Tällainen oli minun työntäyteinen kesäni. Kesä joka auttoi ymmärtämään ensimmäisen ammattini arvon. Kesä joka auttoi näkemään sen, kuinka tärkeitä palasia elämän palapelissä olemmekaan, teemmepä mitä työtä tahansa.

 

Olen floristi. Kun pari vuotta sitten jätin työni ja aloitin opiskelun, näin vain työni nurjanpuolen. Pitkät päivät, sesongit, kiireen, iltavuorot sekä likaiset, ruusunpiikkejä täynnä olevat kädet. Näin työni neljän ruusun ja harsokukan niputtajana ja sekasotkun selvittäjänä. Toisaalta tiesin, että se oli monen haaveammatti. He näkivät työni kauniiden asioiden luojana ja kivana harrastusmaisena puuhasteluna. Tänään tiedän, että se on kaikkea sitä. Tänään tiedän että ammattini pitää sisällään paljon muutakin.

 

Keski-ikäinen nainen tulee luokseni. Hänen silmistään näen, hän on itkenyt.

-Haluaisin valkoisen ruusun ja neljä vihreää neilikkaa. Ruusun vien itseltäni, neilikat kuvaavat neljää poikaani. Mieheni ei ole enää täällä. Pääsi kivuistaan. Helpotushan se on, mutta tekee kipeää.

Yksi tehtävistäni on olla tukena, lohduttaa. Toivottaa voimia, kun niitä ei ole. Elämän on jatkuttava.

 

Seuraava asiakkaani on nelikymppinen, tatuoitu mies. Hän pyytää auringonkukkaa, vaimonsa lempikukkaa.

-Saimme vihdoinkin lapsen. Pienen pojan. Toivon olimme jo menettäneet, kauan sitten. Ihme se on! Arki tulee taatusti muuttumaan. Osaanko olla pienokaisellemme tarpeeksi hyvä isä? Kykenenkö kasvattamaan hänestä tasapainoisen, itseään ja toisia arvostavan ihmisen?

Kuuntelen ja samalla tunnen suurta kiitollisuutta heidän lapsestaan. Se onkin toinen tärkeä tehtäväni, iloita toisten onnesta, yhdessä heidän kanssaan.

 

Tällä kertaa luokseni tulee iäkäs nainen. Pitkä hoitojakso meneillään.  Viimeisen kuukauden aikana hän on vieraillut liikkeessämme säännöllisesti. Nyt hän tuli katselemaan. Väriterapiaan, kuten useat sairaalassa pitkään olevat asiakkaamme sanovat. Samalla vaihtamaan kuulumisia.

–Karu sairaalahuone ahdistaa. Täällä muistaa, että on olemassa jotain kaunista. Täällä voi saada tuulahduksen aurinkoisesta kesäsäästä, josta en voi nyt nauttia. Huomenna tulokset vihdoin tulevat. Pelottaa. Ovatkohan hoidot tehonneet?

Kuuntelen, se on ehdottomasti tärkein tehtäväni.

 

Timanttihääpäivät, ristiäiset, hautajaiset, häät, rippijuhlat ja kosinnat. Floristilla on etuoikeus olla mukana monissa elämän käännekohdissa.  Olla läsnä iloissa ja suruissa. Saan olla jakamassa asiakkaideni tärkeimmät hetket. Kaiken tämän päälle saan lähes poikkeuksetta kiitoksen. Ei ollenkaan hassumpi ammatti siis.

 

Tänään ymmärrän, että työni floristina on opettanut minulle paljon ihmisyydestä. Se on opettanut minut kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Se on opettanut minut kohtaamaan ihmiset erilaisissa elämäntilanteissa. Kuunteleminen, lohduttaminen, tukeminen ja toisen onnesta iloitseminen, ne kaikki kuuluvat kohtaamisiin. Tästä on taatusti hyötyä tulevaisuudessa. Kohtaamisistahan opettajantyössäkin on pohjimmiltaan kyse. 

Kommentoi kirjoitusta.

Kadonnutta inhimillisyyttä etsimässä

Tiistai 16.7.2013 - Johanna

2010-luvulla luulemme elävämme suvaitsevaisuuden kulta-aikaa. Kuvittelemme olevamme avarakatseisia ja laupiaita, mutta samaan aikaan tekomme viestivät jotain aivan muuta. Elämme aikaa jossa syyllistäminen ja virheen etsiminen toinen toisistamme ovat tärkeimpiä päämääriämme. Olemme kaikessa suvaitsevaisuudessamme päätyneet niin syvälle suvaitsemattomuuden syövereihin, ettemme edes itse tajua sitä.

 

Medialla on jo pidemmän aikaa ollut tapana nostaa uutisotsikoihin raflaavia kommentteja, jotka kontekstistaan irrotettuina vaikuttaa vähintäänkin kyseenalaisilta, jopa laittomilta. Pelkästään mediaa me emme siitä voi syyttää, sillä sehän nostaa ykkösotsikoikseen juuri ne tekstit, jotka myyvät parhaiten. Me kuluttajat haluamme mieluummin lukea epäonnistumisista ja virheistä, kuin positiivisista asioita. Negatiivisten otsikoiden uhreiksi valikoituvat julkisuuden henkilöt, kuten tämän hetkinen median mustalammas, sisäministerimme Päivi Räsänen. Tuntuu, että jokaisesta hänen sanomisestaan nostetaan meteli. Yksikin vääränlainen ilmaisu päätyy iltapäivälehden etusivulle.

 

Poliitikot itse ovat sanojen vääristelyn mestareita. Heidän tärkein päämääränsä tuntuu olevan ymmärryksen sumentaminen ja uusien alentavien nimitysten keksiminen muiden ideoille. Ollaan unohdettu kuuntelun ja yhteisymmärryksen merkitys. Se jos mikä näkyy yleisessä poliittisessa ilmapiirissä. Se ei voi olla näkymättä myöskään ihmisten asenteissa poliitikkoja kohtaan. Yksikin väärä viesti poliitikon suusta antaa kansalle vallan unohtaa ihmisarvo, inhimillisyys ja sananvapaus. Huolimattomasti valittuja sanoja ei anneta korjata ja mahdollisuutta selventää sanomisiaan ei ole olemassa. Poliitikot ovat julkista riistaa, joilta ei suvaita virheitä. Heihin ei tarvitse soveltaa yleisiä hyveitämme, toisen ihmisen kunnioitusta ja anteeksiantoa.

 

Elämme oravanpyörässä, jossa me itse olemme osaltamme ruokkimassa suvaitsemattomuuden ilmapiiriä. Me itse nostamme vaatimustasoamme, luomme ihmisyytemme kustannuksella yhteiskuntaa jossa virheitä ei sallita. Pahimmassa tapauksessa tullaan tilanteeseen, jossa ulospääsytietä ei löydetä. Tämä on konkretisoitunut pienessä Oulaisten kaupungissa, jossa usea nuori on päätynyt päättämään päivänsä oman käden kautta. Vaatimustason nousu onkin yksi syy nuorten syrjäytymiseen. Virheet ja epäonnistumiset murtavat ihmisen. Ei enää nähdä sitä, kuinka epäonnistumiset kuuluvat elämään ja ovat osa ihmisyyttä. Ei muisteta, että virheet ovat yksi parhaista tavoista oppia.

 

Onneksi meillä on mahdollisuus oppia myös tästä. Voimme aloittaa kulttuurin, jossa kannustaminen ja neuvominen otetaan syyllistämisen ja arvostelun paikalle. Ennen kaikkea voimme oppia kuuntelemaan ja kohtaamaan toinen toisemme inhimillisesti, ihmisinä. Tällöin voimme elää elämää, jossa erilaisuus on rikkautta ja erilaiset mielipiteet maailmankuvaa avartavia. Voimme antaa itsellemme ja lähimmäisillemme tilaa tehdä virheitä ja oppia niistä. Antaa anteeksi, pyytämättäkin.

Kommentoi kirjoitusta.

Lapset ja nuoret on nähtävä tulevaisuuden voimavarana

Lauantai 13.7.2013 - Johanna

Helsingin sanomat uutisoi 9.7 otsikolla Lama särki monen lapsen mielen. Pohjana kirjoitukselle käytettiin viime vuonna julkaistua Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) tutkimusta, jossa seurattiin vuonna 1987 syntyneiden koko ikäryhmää, eli reilua 60 000 henkilöä.  Tutkimuksen tulos ei yllätä ollenkaan. 90-luvun laman seurauksista maksetaan takautuvasti monella palvelusektorilla ja hintalappu on moninkertainen. Joka viides 1987 syntynyt oli saanut 25 ikävuoteen mennessä joko psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai syönyt mielialalääkkeitä. On siis havaittavissa selvä korrelaatio ennaltaehkäisevien ja varhaisenpuuttumisen palvelumuotojen säästöjen ja tulevaisuuden mielenterveyspalveluiden kysynnän kasvun välillä.

 

Jyväskylän sivistystoimi on onnistunut tuottamaan opetuspalvelut verrokkikaupunkejaan halvemmalla. Tänä vuonna sivistystoimi on onnistunut pitäytymään sille annetussa budjetissa ja saa tälle vuodelle vaaditut säästöt toteutumaan. Tämä ei kuitenkaan näytä riittävän. Jyväskylän kaupunki on asettamassa sivistystoimen ensi vuoden säästötavoitteeksi 2 miljoonaa euroa. Jos säästöt toteutuisivat kuten on kaavailtu, ne tulevat väistämättä heikentämään jo ennestään tiukkoja ennaltaehkäisevän toiminnan ja varhaisenpuuttumisen resursseja. Niiden vaikutukset tulevat näkymään niin ryhmäkokojen kasvuna, kuin lasten aikuiskontaktien vähenemisenä. Tähän ei meillä ole varaa, jos haluamme välttää 90-luvun laman virheet.

 

Nyt olisikin nähtävä huomattavasti pidemmälle. Vaikka kaupunkimme painiikin suurten taloudellisten haasteiden kanssa, on nähtävä se, että ennaltaehkäisevillä ja varhaisenpuuttumisen toiminnoilla voidaan parhaiten estää lasten ja nuorten syrjäytymistä ja sitä kautta tulevaisuuden veroeuroja. Sinne on löydyttävä rahaa. Se on panostus tulevaisuuteen. Onkin hyvin perusteltua vaatia, että kaupunkimme tulee jättää sivistystoimen säästötavoite kokonaisuudessaan pois leikkuulistalta.

 

Kuten THL:n raportissa todetaan, lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy on aloitettava varhain. Myös nyt taloudellisesti tiukkana aikana, meidän tulee taata riittävät palvelut lapsille ja nuorille. Myönteiset ihmissuhteet ja onnistumisen kokemukset luovat tulevaisuuden tärkeimmille voimavaroillemme pohjan, joka kestää läpi elämän.  Heihin sijoitettu raha tulee maksetuksi  takaisin, moninkertaisesti. 

Kommentoi kirjoitusta.

Resurssipula näyttäytyy työrauhaongelmana

Lauantai 18.5.2013 klo 22:47 - Johanna

Viimeisen kuukauden aikana on käyty kiivasta keskustelua koulujen työrauha ongelmista. OAJ:n selvityksen mukaan häiriötapaukset ovat lähes kaksinkertaistuneet 18 suurimmassa kaupungissa 3 vuoden sisällä. Suurimmaksi ongelmaksi on noussut esiin opettajien kyvyttömyys toimia häiriötilanteissa kun fyysistä voimankäyttöä ei sallita. Ovatko tilanteet, joissa fyysistä voimankäyttöä tarvitaan, sellaisia joita ei olisi voitu estää millään tapaa? Vai onko koulujen resurssipula aiheuttanut ongelman?

Koulun työrauhaongelmat laitetaan hyvin usein oppilaiden syyksi vaikka syynä ovat todellisuudessa riittämättömät ja toimimattomat resurssit. Auttavia käsipareja kun ei ole tarpeeksi. Keskustelun tulisikin suuntautua siihen miksi lapsi tai nuori käyttäytyy koulussa epäasiallisesti? Olemmeko tehneet kaikkemme, jotta oppilaamme saavat riittävän tuen ja luokassa vallitsee onnistumisen ja yhteen hiileen puhaltamisen meininki? Saako oppilaamme oikeasti apua kun hän sitä tarvitsee?

Hallitus on kiristänyt kuntien rahoitusta valtionosuusleikkauksien muodossa. Se vaikuttaa vääjäämättä myös kuntien ei lakisääteisiin, mutta tärkeisiin jopa tulevaisuuden määrärahoja säästäviin palveluihin. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi useat ennaltaehkäisevät palvelut. Tämän kaltaisella riistämisellä on ehdottomasti pitkäkantoiset negatiiviset seuraukset lapsille ja nuorille. Kuntien sivistyslautakunnat joutuvat tekemään kiristyneessä taloustilanteessa tiukkoja päätöksiä. Raha kun ei tahdo riittää. Joudutaan punnitsemaan mitkä tehtävät ovat sitä perustyötä, joka on pakko hoitaa ja mitkä taas ovat niitä, joista voidaan tinkiä. Väistämättä tämä näkyy myös ennaltaehkäisevissä palveluissa. On entistä vähemmän auttavia käsiä, silloin kun apua tarvitaan.

Yksi aivan liian vähän käytetty resurssi on moniammatillinen yhteistyö. Sosiaalityöntekijät, nuorisotyöntekijät, erityisopettajat, opettajat jne. tekevät kaikki töitä samojen lasten kanssa. Mutta kuinka paljon he tekevät keskenään yhteistyötä? Eipä juuri, tai hyvin vähän. Tieto ei kulje hallintokuntarajojen tai vaitiolovelvollisuuden nimissä. Jotta oppilasta voitaisiin auttaa parhaalla mahdollisella tavalla ja mahdollisimman nopeasti tarvittaisiin juurikin yhteistyötä. Niitä yhteisiä päämääriä ja toisen ammattitaidon hyödyntämistä.

Tärkeä hyvinvointia lisäävä tekijä on luokassa vallitseva arvostava ja onnistumiskeskeinen ilmapiiri. Sen toteuttamiseen ei usein tarvita kovinkaan suuria taikatemppuja. Hyvin pienillä teoilla voi olla uskomattoman suuri vaikutus. Kun oppilas kokee arvostusta ja hän saa onnistumisistaan kiitosta, hänellä ei ole tarvetta hakea huomiota negaation kautta. Lasten ja nuorten sosiaalisten taitojen vahvistaminen onkin otettava yhdeksi koulun tärkeimpiä tehtäviä. Oman itsensä ja toisten arvostus on olennaisen tärkeää myös työrauhan säilymisen kannalta.

Nyt olisikin jo korkea aika lopettaa lapsilta ja nuorilta riistäminen. Tulokset tästä on nähtävissä juurikin esimerkiksi häiriökäyttäytymisen kasvuna. Oppilaamme tarvitsevat ennen kaikkea tukea ja apua mahdollisimman nopeasti ja sen toteuttamiseen koulut tarvitsevat lisää auttavia käsiä. Siihen on löydyttävä rahaa.

Kommentoi kirjoitusta.

Minne meillä on kiire?

Perjantai 26.4.2013 - Johanna

Lumipyry on taas kerran yllättänyt Helsingissä. Julkinenliikenne on jumissa. Ystäväni istuu junassa joka on jumiutunut jonnekin Oulunkylän ja Käpylän väliin. Ihmiset ovat hermostuneita. Kuka on myöhästynyt töistä, kuka tärkeästä tapaamisesta. Tunnelma vaunussa on todella kireä. Ihmiset kiroilevat ja ovat vihaisia. Vastapäätä ystävääni istuu mies. Hän on tulossa töistä. Hänen takissaan on VR:n logo. Eräs mies matkustaja huomaa logon ja antaa kiukkunsa purkautua. Hän syyttää miestä myöhästymisestään. Hän vaatii, että miehen on tehtävä jotain, jotta juna saataisiin taas liikkeelle.

Meidän suomalaisten elämä on yhtä kelloon katsomista. Hyvä kun toinen tapahtuma on saatu päätökseen, pitäisi olla jo toisessa. Aika on rahaa, sanotaan. Pitäisi käydä töissä, pestä ikkunat ja siivota koti, käydä lenkillä ja kaupassa, ehtiä sitä ja tätä ja kaiken päälle vielä jaksaa viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa. Valitettavasti myös järjestys tahtoo olla tämä. Aika jaetaan työaikaan, omaan aikaan ja yhteiseen aikaan, jos siihen ylipäänsä aikaa jää.

Kiire on läsnä elämässämme myös vapaa-aikanamme. Hyvin usein silloinkin sorrumme suorittamaan. Milloin on rästitehtäviä tai tekemättömiä kotitöitä, milloin taas kaikki virasto asiat on hoitamatta. Vierailut ystävien luokse on buukattu kaikki samalle päivälle, jotta aika saataisiin tehokäyttöön. Ja taas on kiire.

Saavuin juuri Keniasta, jossa kiire ei juuri näkynyt. Käytettävät tunnit oli siellä jaettu juuri päinvastoin. Tärkeimmäksi he nostavat yhdessä vietetyn ajan. Siitä saadaan voimaa jaksaa työssä. Jos kesken työpäivän tavataan ihminen, meidän tapauksessamme uusi tuttavuus, joka tarvitsee apua, ei ole sen parempaa aikaa auttaa. Työthän voi siirtää huomiseen, yhtäkkiset kohtaamiset taas tulee ja menee. Niihin on vain tartuttava.

Juuri tällä tavalla tapasimme ystävämme Tabithan. Hän oli tullut kesken työpäivän hakemaan kahvia työpaikkansa naapuri kahvilasta. Meille kaupunki oli täysin vieras ja paikat tuntemattomia. Kysyimme häneltä apua muutamien paikkojen löytämiseen. Tämän tuloksena saimmekin kokopäiväisen turistioppaan mutta ennen kaikkea, saimme uuden ihastuttavan ystävän.

Bussimme seisoo jossain Mombasan ja Nairobin välillä. Siinä se on seissyt jo parin tunnin ajan. Tällä kertaa ilmajouset on rikki. Bussin sisällä lämpötila lähentelee kolmeakymmentä. Ihmiset istuvat rauhallisesti paikallaan ja juttelevat keskenään, osa on mennyt ulos. Vilvoitteluksi sitä ei voi kutsua, sillä keskipäivän aurinko porottaa suoraan yläpuolellamme. Ihmiset seisovat keskusteluringeissä ja keskustelu on vilkasta. Osa nauttii auringosta, osa on ostoksilla pienissä tienvarsikojuissa. Kenelläkään ei tunnu olevan kiire mihinkään. Tämä on elämää Keniassa. Aikataulut on täällä tehty rikottaviksi. Tämä on sitä slowlifeä aidoimmillaan. Pääasia on, että perille päästään, tällä kertaa 5 tuntia myöhässä.

Kommentoi kirjoitusta.

Perusopetukseen taitoja tietojen rinnalle

Keskiviikko 20.3.2013 - Johanna

Perusopetuksemme on hyvin tietopainotteista. Vuosittain oppilaat pänttäävät kirjakaupalla nippelitietoa. Yläkoulun jälkeen me ehkä tiedämme, minä päivänä Pähkinäsaaren rauha solmittiin ja että geeni muodostuu DNA-tikkaista. Tämän päivän peruskoulutuksen päämääränä on valmistaa tiettyjä lahjakkuuksia painottaen trivialtietäjiä, joiden erinomaisuus ilmenee lähinnä joulun aikaan; silloin meillä on aikaa pysähtyä tietopelin äärelle viettämään yhteistä aikaamme. 

Olemme sen tosiasian edessä, että peruskoulutuksemme ei täysin vastaa 2000-luvun haasteisiin. Harvassa työssä tarvitsee olla trivialtietäjä eikä sosiaalisiin kontakteihin yltääkseen tarvita DNA tikkaita. Sen sijaan tarvitsemme taitoja, joista tärkeimpänä mainittakoon sosiaaliset taidot. Olemme vastuussa toinen toisistamme. Hyvään yhteistyöhön pääsemme vain, kun hallitsemme itsesäätelytaidot, joihin sisältyy muun muassa tilannetaju. Meidän jokaisen tulisikin miettiä, millaisilla asioilla minä itse voin vaikuttaa siihen, että yhteisö voi hyvin.  

Oppiminen on yhteistyötä. Jotta voisimme luoda asioista mahdollisimman laajan kuvan, tarvitsemme erilaisia näkemyksiä. Positiivinen keskinäisriippuvuus lisää luottamusta, joka on pohjana yhteisöllisyydelle. Yhteisöllisyys lisää tunnetta siitä, että olen arvokas ja minulla on oma tärkeä paikka yhteisössäni. Tämä jos mikä luo kestävää hyvinvointia. 

Kannustuksen taitoa ei koskaan voida korostaa liikaa. Positiivinen palaute ei vaikuta ainoastaan sen saajaan, vaan se vaikuttaa myös palautteen antajaan. Mitä enemmän näemme positiivisia asioita ympärillämme, sitä paremmalta meistä myös tuntuu. Hyvän olon tunne on tärkeää, sillä se vaikuttaa suoraan kokemukseen omasta merkityksellisyydestä. Merkityksellisyydenkokemus taas vahvistaa pystyvyysuskomusta. Tunne siitä, että osaan ja pystyn, kannustaa yrittämään. 

Itsensäjohtamistaito on myös erittäin tärkeä taito. Jotta pystyisin johtamaan itseäni, tulee minun luottaa itseeni ja omiin kykyihini. Meidän tulee oppia antamaan rakentavaa palautetta ja oppia itsearvioinnin taito. Kun pystymme itse realistisesti arvioimaan tekemisiämme, osaamme samalla ottaa vastaan rakentavaa palautetta. On hyvä muistaa, että negatiivinen palaute ei ainoastaan nujerra – se estää oppimista. Olisikin jo korkea aika siirtyä virhekeskeisestä arvioinnista onnistumiskeskeiseen arviointiin. 

On tärkeä tunnistaa asiat, jotka innostavat, sillä sisäinen innostus lisää motivoituneisuutta ja oppimisen henkilökohtaisuutta. On olemassa yhtä monta tapaa oppia kuin on oppijaa. Pystyäkseni maksimoimaan oppimiskykyni tulee minun tietää, miten opin parhaiten. Tällöin puhumme oppimaanoppimisen taidosta. Elämme tietoyhteiskunnassa, jossa melkein kaikki tieto on klikkauksen päässä.  Siksi tarvitsemme verkko-opiskelutaitoja pystyäksemme erottamaan olennaisen tiedon epäolennaisesta. Tiedonrakentelutaidon ja ongelmanratkaisutaidon avulla pystymme luomaan johdonmukaisia kokonaisuuksia, jotka palvelevat kokonaisvaltaista oppimista. Työelämässä nämä taidot auttavat kehittämään innovaatioita, joilla on iso merkitys julkiseen talouteemme. 

Koulun päämääränä ei saa olla pelkästään oppimäärän täydellinen sisäistäminen vaan tärkeintä on, että nuori löytää itsensä. Tulevaisuuden peruskoulutuksen päämääräksi nostaisin arvokkaan elämän. Meistä jokainen on vastuussa sen toteutumisesta, se on meidän ihmisvelvollisuutemme. Kun otamme vastuuta itsestämme, yhteisöstämme ja yhteiskunnastamme, se luo merkityksen elämäämme. Voimme kokea, että tekemisillämme ja olemassaolollamme on jokin tarkoitus. Tarkoituksemme on olla luomassa arvokasta ja hyvää elämää itselle ja muille. Eikö arvokkaan elämän edellytys ole juuri oman merkityksellisyyden kokeminen?

Kommentoi kirjoitusta.

Rakkaudesta lähimmäisiin

Tiistai 27.11.2012 - Johanna

Terveisiä Katulähetyksen järjestämästä tilaisuudesta, jossa kävin eilen illalla. Oli ilo olla kuulemassa tekijöiden kertomuksia arvokkaasta työstä jota he tekevät syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien päihteiden käyttäjien keskuudessa. He tarjoavat asuntoja, ruoka-apua, työelämävalmennusta ja työtä sekä tekevät päihde-, nuoriso- ja kriisityötä kaupunkimme vähäosaisille.

Katulähetyshän on yleishyödyllinen voittoa tavoittelematon yhdistys, joka tekee päihdetyötä perheiden, nuorten, miesten ja naisten kanssa. Ihmisten kanssa, joiden elämää hallitsee päihteet ja joiden arkea on huumeiden ja alkoholin lisäksi asunnottomuus, työtömyys, perheiden hajoaminen, mielenterveysongelmat, syrjäytyneisyys ja yksinäisyys. Tämän kaiken työn he tekevät rakkaudesta lähimmäisiin. Katulähetyksellä oli vuonna 2011 306 asuntopuolen asiakkaitasta. Heistä 32 henkilöä siirtyi itsenäiseen asumiseen, mikä tarkoittaa päihteettömän elämän taakse jättämistä ja mahdollista työllistymistä. Yli 10 prosenttia siis!

Yksi keskeisin toiminnan muoto on päihdetyön lisäksi asuntopalvelut. Ensiaskel on toimintamuoto, jossa tarjotaan ensisuoja asunnottomille. Ensiaskeleessa toimii selviytymisasema, jossa on 10 seliytymispaikkaa ja joiden käyttöaste oli vuonna 2011 5,2 asukasta/vrk. Enaiaskeleesta on mahdollista saada myös tuettu asunto, joita on Kankitiellä 51kpl. Ensiaskeleessa järjestetään päivätoimintaa ja erilaisia vertaistukiryhmiä. Yhteensä asumispaikkoja on 230kpl. Jyväskylällä on Ensisuojassa, Ensiaskeleessa sekä kahdeksassa "puolimatkankodissa" yhteensä 184 paikkaa ja näistä paikoista Jyväskylän kaupunki maksaa 680 000€. Nyt kaupunki on pudottamassa ostopalvelupaikkoja 181 paikkaan, mikä on rahassa mitattuna n.11 000 euroa. Katulähetyksen tarjoama tuettu asuminen maksaa Jyväskylän kaupungille 11.6€/vrk, kun se esim. Helsingissä maksaa n.25€/vrk.  Vertailupohjaksi: laitos vuorokausi maksaa Jyväskylässä n.200-250€. 

Kaupunki tarjoaa Ensiaskeleen käyttöön sairaanhoitajan maanantaista perjantaihin klo 8-16. Tämä vähentää huomattavasti Huhtasuon terveysaseman ruuhkaa ja tuo turvallisuutta sen odotustiloihin, kun päihteiden alaisena olevat ihmiset ovat muualla. Tämä onkin todella hienoa, että he ovat oman sairaanhoitajansa saaneet. Ongelmana on kuitenkin ilta ja yö ajat sekä viikonloput, jolloin tätä palvelua kaikken kipeimmin tarvittaisiin.

Katulähetyksellä on kriisiasunnot Salmirannassa ja Kalliomäessä. Näistä kaupunki maksaa tällähetkellä 500 ja 410 euron kuukausivuokrat. Katulähetys toimittaa paikalle kaiken muun tarvittavan avun. Tätä kriisiasuntojen tukea ollaan nyt poistamassa. Jos näin päätetään, se tarkoittaa sitä, että toiminta lakkaa ja kriisiasunnon tarpeessa olevat majoitetaan hotelliin, koska kaupungin on tarjottava katto pään päälle. Kyseessä on siis 11 000€ vuosittainen investointi, mutta joka maksaa itsensä takaisin myöhemmän palveluntarpeen vähentymisenä mm. mielenterveys ja sosiaalipalveluissa. Kriisiasunnot ovat tarkoitettu ihmisille, jotka tarvitsevat pikaista kattoa päänsä päälle erilaisissa kriisitilanteissa. Tällaisissa tilanteissa on ensiarvoisen tärkeää toimia nopeasti ja saada myös tarvittava kriisiapu paikalle mahdollisimman nopeasti. Juuri tätä työtä Katulähetys tarjoaa ilmaiseksi.

Kolmas tärkeä toiminnan muoto on työllistämispalvelut. Katulähetys työllisti vuonna 2011 90 pitkäaikaistyötöntä. Heistä 66 oli tukityöllistettyjä ja 24 harjoittelijaa.Katulähetyksen omistuksessa on kierrätyskeskus Eko-Center ja Jyka tuote, joka tekee tekstiilijätteestä mm. öljynimeytys mattoja ja puhdistusliinoja. Tänä vuonna Katulähetys tarvisi 665 000€ tukea tähän työhön, mutta kaupunki on lupautunut maksamaan 650 000 euroa. Mielestäni tällaista tärkeää ja kaupungille verotuloja tuottavaa palvelua olisi tärkeä tukea myös puuttuvalla 15 000€:lla. Näillä toimijoilla olisi mahdollisuus työllistää enemmänkin pitkäaikaistyöttömiä, jos heille annettaisiin määrärahat tähän. Valitettavasti tällähetkellä Jyväskylän kaupunki maksaa mieluummin 7 miljoonaa euroa sakkoja, kuin miettisi yhteistyötä toimijoiden kanssa, joilla olisi mahdollisuus vastata tähän huutoon. Katulähetys ei suinkaan ole kaupungissamme ainoa tällainen toimija. 
Neljäs tärkeä toiminnan muoto on osallistava nuorisotyö. Katulähetyksellä on käytössään Nuortentalo Katutaso Jyväskylän keskustassa. Siellä käy 60-80 nuorta päivittäin. Tämä toiminta työllistää 4 henkilöä, joista 1 on oppisopimuksella. Lisäksi siellä toimii 8 työllistettyä. Tätä työtä rahoittavat Jyväskylän kaupunki ja RAY yhdessä. Jyväskylä on Veturitallien valmistumisen takia leikannut tulevan vuoden toiminta-avustuksen 20 000 euroon. Kun sopimus RAY:n kanssa tehtiin oli avustuksen ehtona, että kaupunki tukee toimintaa. Nyt on vaarana, että myös RAY leikkaa avustustaan samassa suhteessa ja tämä tärkeä osallistava nuorisotyön muoto ei kykene enää toimimaan. Haluan muistuttaa, että tämä toimintamuoto tuottaa Jyväskylän kaupungille verotuloja 40 000€ vuodessa. Ehdotankin, että tukea maksettaisiin saman verran kuin viime vuonna.
Viides toiminnan muoto on ruoka-apu, jota katulähetys jakaa. Ruokapankki auttaa 1700:tta alle 417 euroa tienaavaa ihmistä. Ruoka-apua on mahdollista saada 3 kassia kuukaudessa. Vuonna 2011 Katulähetys jakoi yli 232 000 euron edestä ruokakasseja.
Toimija on siis hyvin kokonaisvaltainen. Se toteuttaa keskusteluissa oleviin syrjäytymisongelmien ratkaisemiseksi palveluja erittäin edullisesti. Tämä on kaikki pois kaupungin eri toimipisteistä, vähentäen huomattavasti kaupungin menoja. Mielestäni tämänkaltaisten toimijoiden kohdalla olisikin syytä miettiä hyvin tarkasti mitä toiminta-avustusten leikkaukset todella merkitsevät. Tässä tapauksessa leikkaukset eivät ole perusteltuja, vaan toteutuessaan aiheuttavat suuremmat kulut jossain muualla. Ymmärrän kaupungin taloudellisen tilanteen, mutta tämä ei ole oikea paikka säästää!

Kommentoi kirjoitusta.

Vaikuttaminen on yhteistyötä

Tiistai 20.11.2012 - Johanna

"Valtuutettu on ihminen, joka istuu valtaistuimella ja päättää mitä muut ihmiset tekevät. Hän voi esimerkiksi määrätä mitä isä tekee ja tätä käskyä on pakko totella". Tämä eka-luokkalaisen kummityttöni määritelmä valtuutetusta herättää hilpeyttä. Ajatus yksinvaltiaasta, joka sormia napsauttamalla voi saada, lapsen elämän suurimman auktoriteetin, isän tanssimaan pillinsä tahdissa saa väkisinkin suupielet kohoamaan ylöspäin.

Tänään huomasin kuinka samankaltaisena ajatus päättäjän toimenkuvasta voikaan säilyä aikuisuuteen saakka. Yliopiston juhlasalissa oli juuri pidetty antoisa seminaari syrjäytymisen ehkäisemisestä. Oli tuotu esille näkökantoja lapsuudesta ja nuoruudesta, siitä kuinka monella eri tasolla voimme toimia syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Oli taas kerran todistettu, kuinka alle kaksi vuotiaan lapsen paras hoitomuoto on kotihoito. Samalla otettiin kantaa pääministerin ehdotukseen kotiäitien osa-aika työllistämisestä.

Eräs rouva etupenkistä halusi pitää asian tärkeyden huomattuaan puheenvuoron. Hän koki, etteivät päättäjät ole kiinnostuneita näistä asioista. Hän näki päättäjän norsunluutornin pehmeään korkealaitaiseen valtaistuimeen uppoutuneena ihmisenä, joka ei näe ympärilleen. Hän puhui päättäjistä he muodossa. Hän koki, että päätökset tehdään laput silmillä, tietämättöminä, ilman minkäänlaista selvitystä tai pohdintaa. Hän koki avuttomuutta ja toivottomuutta, koska ei voi itse olla vaikuttamassa asioiden kulkuun.

Demokratia on hieno asia. Aivan tavalliset ihmiset voivat asettua ehdolle erilaisiin vaaleihin. Kansa valitsee äänestämällä heistä edustajansa erilaisiin toimielimiin. Oltiin sitten valtuustossa, eduskunnassa tai jossain muualla, toimitaan siellä kansan antamalla mandaatilla. Ollaan äänestäjien äänitorvena.

Kehoitankin kaikkia lukijoitani aktiivisuuteen. Esimerkiksi omaa alaa koskevan lautakunnan esityslistoja voi helposti seurata netistä. Se ei edes vie kovin paljon aikaa, jos katsoo asialistan läpi muutaman kerran kuussa. Näin pysyy selvillä siitä, mitä asioita lautakunnassa on käsiteltävänä milloinkin. Esityslistat tulevat nettiin noin 5 päivää ennen kokousta. Tässä vaiheessa kuka tahansa voi vielä vaikuttaa asioihin. Rohkeasti vain puhelin käteen ja soitto lautakunnan jäsenelle. Me työskentelemme lautakunnissa teitä varten. Haluamme tehdä hyviä päätöksiä kuntalaisten parhaaksi.

Itse ainakin haluan kuunnella ja seurata, oppia ja olla ennen kaikkea kiinnostunut. Toivon samalla, että te arvoisat lukijani, olette halukkaita vaikuttamaan, sillä teillä on siihen kaikki mahdollisuus. Se vie hieman aikaa ja vaatii viitseliäisyyttä, mutta sitä kautta voitte olla aidosti vaikuttamassa asioiden kulkuun. Silloin poistuu samalla kertaa yksisilmäisten päättäjien ongelma ja äänestäjien turhauttava kokemus vaikuttamattomuudesta. Silloin päättäjiä olemme me kaikki, yhdessä.

Oman elämäni norsunluutornina pidän kotoisaa kerrostaloa, jossa asun. Sen ikkunasta näkyy muutama naapuritalo ja Kolmikulman katto. Valtaistuimeni on tumma, rottinkinen, puolikaarenmuotoinen nojatuoli. Siihen ei voi uppoutua eikä sen reunat ylety peittämään edellä mainittua näköalaa. Siinä voi istua ainoastaan yhdessä asennossa, selkä suorassa. Olen oman elämäni yksinvaltias, siinäkin tarpeeksi hallittavaa.

Kommentoi kirjoitusta.

Elämä on ihmeellistä

Perjantai 2.11.2012 - Johanna

Viime päivät ovat olleet itselleni yhtä tunteiden vuoristorataa. Olen tippunut kerran valtuustosta ja kaksi kertaa ollut valittujen joukossa. Jännitystä ja käänteitä on ollut kuin keskinkertaisessa romaanissa. Romaanissa jossa olen itse ollut pääroolissa.

Eilen illalla sain kuulla viimeisen juonen käänteen. Pyytämäni tarkastuslaskenta oli muuttanut tulostani niin, että olin kuin olinkin valtuutettujen joukossa. Sain takaisin menettämäni 4 ääntä. 

Tämä selkkaus on ollut harmittavaa. Oman henkisen hyvinvointini kannalta halusin tarkastuttaa ääneni uudestaan. Halusin itselleni mielenrauhan, jotta voin sen jälkeen rauhallisella mielellä aloittaa työskentelyn Jyväskylän valtuustossa, mille paikalle tarkastuksen tulos minut ikinä saattaakaan. Tällä kertaa tulos muuttui. Sain kerran menettämäni valtuustopaikan takaisin.

Olen todella onnellinen ja kiitollinen kaikesta tuesta jota olen saanut perheeltä, ystäviltäni ja puoluetovereiltani. Olen todella onnellinen ja kiitollinen kaikista 214 äänestä, jolla te äänestäjäni, olette minulle valtuutetun mandaatin lunastaneet. Toivon että voin olla kaiken sen luottamuksen arvoinen.

Nyt saavat juonenkäänteet ja jännitys loppua. On aika aloittaa uusi romaani. Tämä romaani kertoo yhteistyöstä ja välittämisestä, vastuusta ja vaikuttamisesta. Keskinkertaiseen en tällä kertaa tyydy.


Kommentoi kirjoitusta.

Nöyrin kiitos!

Tiistai 30.10.2012 - Johanna

Jyväskylän keskustassa sijaitsevassa Jyväshovissa oli eilen suuren urheilujuhlan tuntua. Elettiin jännittäviä hetkiä. Piinaavat neljä tuntia jännitettiin vaalituloksen selviämistä. Väliin oltiin turvallisesti riman yläpuolella, toisinaan sydän pompottaen tipahdettiin valittujen ulkopuolelle. Puolenyön aikoihin vaalitulos oli selvä. Olin valittujen joukossa, toivoen ettei tarkastuslaskenta muuta tilannetta enää huonompaan suuntaan.

Olen iloinen. Saavutin tavoitteeni. 200 äänen raja meni rikki ja valtuustopaikka on tarkastuslaskentaa vaille selvä. Upea tulos kaikin puolin. Suurta iloa tuotti myös se, että Keskusta puolueena kokosi rivinsä ja näytti voimansa. On ollut kotiin tulon aika.

On hieno juttu että ihmiset luottavat. Teemani, joista tärkein on lasten ja nuorten hyvinvointi koettiin tärkeäksi. Nyt on työn aika. Hiat on jo kääritty. On aika panostaa ennaltaehkäiseviin toimintoihin ja perheiden tukemiseen. On aika kehittää yrittämisen edellytyksiä Jyväskylässä. On aika alkaa toteuttaa tavoitteitani paremman Jyväskylän puolesta.

Mieli on nöyrä ja kiitollinen. Olen saanut kokea kuinka iso määrä ihmisiä myötäelää ja iloitsee kanssani. Jaettu ilo on moninkertainen. Olen saanut tehdä töitä upean tukitiimin kanssa, jotka vilpittömästi halusivat kampanjoida puolestani. Suuri kiitos siitä. Olette olleet korvaamaton tuki.

Kiitos teille kaikille 214 äänestäjälle, jotka olette luottaneet kykyihini toimia paremman Jyväskylän puolesta. Ilman luottamustanne en olisi valtuutettujen joukossa. Muistakaa, että olen valtuustossa teitä ja teidän asioitanne varten.

Jännitys jatkuu. Keskiviikkoon mennessä pitäisi selvitä tarkastuslaskennan tulos. Rima väpättää vielä, mutta toivotaan että se pysyy paikoillaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Kuntavaalitunnelmia

Sunnuntai 28.10.2012 - Johanna

On lauantai-ilta. Kuljen Kauppakadun läpi. Vaaliteltat on viety pois, mutta maahan tipautetuista roskista voin vielä tunnistaa, että paikalla on tehty vaalikampanjaa. On puolueen logoilla varustettuja kahvikuppeja, flyereitä, karkkipapereita, rikkinäisiä ilmapallon rämiä ja muutama tulitikkuaskikin on joltain tipahtanut kivetykselle. 

Palaan mielessäni vaalikiertueen tapahtumiin, ihmisten tarinoihin. On jaettu iloja ja suruja. Mietitty kuinka asioita voitaisiin tehdä toisin. Pohdittu sitä, kuinka voisimme tehdä Jyväskylästä entistä paremman paikan meille jokaiselle. Jyväskyläläiset ovat aidosti kiinnostuneita oman kuntansa asioista.

Meistä jokainen ehdokas ja talkoolainen on jo nyt tehnyt suuren palveluksen yhteisen hyvän eteen. Me olemme olleet tavattavissa, keskustelemassa ja kuuntelemassa. Ihmisillä on ollut tarve purkaa tuntojaan. Myös vaalien välillä on hyvä muistaa silloin tällöin pysähtyä. Olla tavattavissa, keskustella ja kuunnella. 

Tänään illalla luottamus punnitaan. Työ palkitaan. Saamme kukin jonkinlaisen paikan Jyväskyläläisessä päätöksenteko koneistossa. Vuoden alusta aloitamme kukin paikallamme. Silloin on aika kääriä hiat ja alkaa toteuttaa tavoitteita. Silloin meidän tulee muistaa käydyt keskustelut. Silloin on meidän vuoromme tehdä töitä.

Olen iloinen. Kampanja on paketissa. On kierretty ja keskusteltu. On mietitty ja kirjoitettu. On keitetty ja tarjoiltu kahvia. On talkoiltu ja minun puolesta on talkoiltu. On tavattu hienoja ihmisiä ja koettu upeita hetkiä. Niistä oli minun kuntavaalikampanjanjani tehty.

Kommentoi kirjoitusta.

Yhteistyössä yrittäen

Perjantai 19.10.2012 - Johanna

Uimarannalle vievän tien varteen on tuotu pöytä. Pöydän päällä on vaaleanpunainen kassakone, termospullo, mehukannu ja kori jossa on tuoreita suklaapikkuleipiä. Pöydän takana istuu rivi lapsia. Toiseksi vanhin lapsista toimii sisäänheittäjänä, hän käy hakemassa ohi kulkevia ihmisiä ostoksille. Naapurin vanhempi pariskunta pysähtyy kahville. Kassakoneeseen kilahtaa ensimmäiset eurot. Ensimmäiset itse tienatut eurot. Lasten leveät hymyt viestivät onnistumisen riemua.

Edellisenä iltana lapset olivat saaneet idean. He halusivat tienata rahaa. Neuvottelut äidin kanssa onnistuivat ja lapset saivat sponsorin pikkuleipien raaka-aineille. Idean kuultuaan täti lupautui leipuriksi, toinen täti lahjoitti pohjakassan ja eno auttoi kojun pystytyksessä. Mummu keitti kahvit ja lahjoitti kertakäyttö astiat. Kioski oli asiakkaita vaille valmis. Kaikki tarpeellinen oli saatu kasaan yhden katon alta.

Jyväskylän kaupungilla on sama tarve. Tarvitaan lisää rahaa. Kaupungin tulot eivät riitä menojen kattamiseen. Talouden tasapainottamiseksi on olemassa kaksi keinoa. Ne ovat menojen leikkaus ja tulojen lisäys. Jyväskylässä tarvitaan molempia keinoja. 

Tehokkain ja kauas katseisin tapa saada lisää tuloja on elinkeinoelämään satsaaminen. Kaupungin tehtävänä on tarjota yrityksille toimintaympäristö, joka mahdollistaa yritysten toiminnan, kasvun, kilpailukyvyn sekä uusien yritysten synnyn. Oulussa tällaisen ympäristön luomisessa on onnistuttu. Oulu onkin rankattu yhdeksi euroopan vetovoimaisimmista kaupungeista perustaa yritys.

Business Oulu on liikelaitos, joka tarjoaa yrityksille starttiapua, kehityspalveluita, sijoittamistukea ja kansainvälisiä verkostoja. Business Oulussa kaikki palvelut ovat saman katon alla. Tämän kaltainen verkosto tukee työvoiman saannissa, rahoituksen järjestämisessä, idean jalostuksessa sekä neuvonta- ja tukipalveluissa. Oulussa ollaan päästy parempiin tuloksiin panostamalla yhteistyöhön ja markkinointiin.

Meillä Jyväskylässä on aivan samanlaiset mahdollisuudet onnistua. Kuntamme on yksi suomen nuorimmista ikärakenteeltaan. Meillä on useita eri alojen oppilaitoksia, joissa tehdään innovatiivista tutkimustyötä. Meillä on olemassa useita elinkeinoelämän kehittämiseen tähtääviä yksiköitä ja projekteja. Tiimiakatemia on hyvä esimerkki yrittämiseen kannustavasta oppilaitoksesta. Myös yliopistolla on oma yrityshautomo. Lisäksi on Jykes. Työtä siis tehdään, mutta hyvin hajallaan.

Jotta me onnistuisimme saamaan lisää yrityksiä kaupunkiimme, meidän tulee toimia kuten Oulu toimii. Kaikki elinkeinoelämän kehittämisen parissa työskentelevät tulee saada saman katon alle. Tulee kehittää verkostoja ja luoda uusia. Oppilaitosten kouluttamia resursseja ei ole vara tuhlata. Tutkimuksiset ja innovaatiot tulee hyödyntää ja jatkojalostaa niin että niistä voisi tulla uusia tuotteita, sitä kautta yrityksiä ja uusia työpaikkoja. Tässä tarvitaan eri toimijoiden välistä tiivistä yhteistyötä. Yhdessä tekemällä myös Jyväskylässä päästään parempiin tuloksiin.

Lasten kioskipäivä on ollut onnistunut. Tätä päivää he muistelevat vielä pitkään. On ollut kiva tehdä töitä yhdessä. Ilman yhteistyökumppaneita he olisivat yhden kokemuksen ja muutaman euron köyhempiä. Yhteistyössä on voimaa!

1 kommentti .

Ihan tavallisia asioita

Tiistai 16.10.2012 - Johanna

On ilta. Kävelen Lutakon rantaa pitkin. Alitan upeasti valaistun Kuokkalan sillan. Viileä tuuli puhaltaa kasvoilleni. Voin haistaa syksyn. Kaupungin valot heijastuvat peilityynen järven pintaan. Kauempana järvellä voin nähdä veneen lipuvan pitkin järven selkää. Pysähdyn puna-keltahehkuisen vaahteran alle ihailemaan näkymää. Ihan tavallisia asioita, mutta niin kauniita.

Viime viikkoina on käyty kiivasta keskustelua lasten ja nuorten syrjäytymisestä. On perustettu työryhmiä ja laadittu raportteja. On mietitty keinoja kuinka jo syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret saataisiin takaisin elämänhallinnan piiriin. On esitetty näkemyksiä siitä kuka on vastuussa suomalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

Presidentti Niinistön työryhmä heitti haasteen meille jokaiselle. Tekemällä ihan tavallisia asioita, voimme olla vaikuttamassa omalta osaltamme syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Me kaikki olemme ensisijaisesti vastuussa toinen toisistamme. Pienillä välittävillä teoilla on merkitystä. Yksikin teko voi olla ratkaiseva. 

"Käytä silmiä, korvia ja suuta samassa suhteessa kuin ne esiintyvät päässäsi. Siis kuuntele ja katsele."  Ohje on lainattu ihan tavallisia -nettisivustolta. Siinä piilee suuri viisaus. Vain kuuntelemalla ja katselemalla voimme huomata ympäristömme tarjoamat pienet vihjeet ja avunpyynnöt. Tervehditään, pysähdytään, kuunnellaan, ollaan läsnä, välitetään, ohjataan ja puututaan. Se on vähintä mitä me voimme tehdä yhteisen hyvän eteen. Kun lapset ja nuoret voivat hyvin,  yhteiskuntammekin voi hyvin.

Aina lähimmäisten apukaan ei riitä. Tarvitaan avuksi ammattilaisia. Mitä aiemmin asioihin puututaan, sitä nopeammin ja varmemmin syrjäytymisvaarassa oleva lapsi tai nuori saadaan takaisin elämänhallinnan piiriin. 

Yksi varhaista puuttumista edistävä keino on tehostaa kouluissa tapahtuvaa moniammatillista yhteistyötä. Luokanopettaja, erityisopettaja, terveydenhoitaja, rehtori, oppilashuoltoryhmä, koulukuraattori, koulupsykologi, sosiaalityöntekijä, lääkäri, lapsen vanhemmat jne. tekevät kukin tahoillaan työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Hyvin usein työ on päällekäistä, eikä saman lapsen parissa työskentelevien viestit kulje ammattiryhmältä toiselle. Kukin omilla sektoreillaan tekee samaa työtä toisistaan tietämättä. Tämä on suoranaista resurssien tuhlausta.

Tulisikin istua yhdessä alas, miettiä tavoitteet ja toteuttaa niitä yhteistyössä. Tällaisella tavalla pystyttäisiin käyttämään jokaisen ammattikunnan resurssit tehokkaasti, ilman turhaa päällekäistä työtä. Tärkeintä on se että tarjoamme lapselle tai nuorelle kaikkein parhaimman ja tehokkaimman avun.

Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, yhteistyössä on voimaa. Tätä yhteistyötä tarvitaan nyt kipeämmin kuin koskaan. On sitouduttava yhteisiin tavoitteisiin. On kannettava vastuu. On nähtävä kymmenien vuosien päähän ja tätä silmällä pitäen tehtävä kestäviä ratkaisuja.

Jatkan matkaani. Luonto ja sen kauneus antavat voimaa. Toisen ihmisen hymy, kauniit asiat, hyvät sanat, läsnäolo ja välittäminen. Niistä oma hyvinvointini koostuu. Ne ovat pieniä asioita, niitä ihan tavallisia, mutta niin kauniita.

Kommentoi kirjoitusta.

Vastuu sitouttaa

Perjantai 12.10.2012

Jyväskylän Laajavuoren rinteillä on hyppytorni. Se on aika pitkä ja todella jyrkkä. Hyppyrin juurella on pieni lampi. Lammen reunalta Laajavuori nousee hyppytornin nokkaan saakka loivasti. Sumuisena päivänä hyppytorni näyttää siltä kuin se jatkuisi loputtomiin. Pilvet estävät näkemästä sen huipun.

Sain tänään eteeni Jyväskylän lainakantaa kuvaavan käyrän. Se vaikutti jotenkin tutulta. Se näytti samalta kuin Laajavuoren hyppytorni sumuisena päivänä. Vuonna 2003 oltiin metri lammen pinnan yläpuolella 144 miljoonan euron lainamäärällä. Vuonna 2004 alettiin nousemaan lammesta loivasti kohti hyppyrin nokkaa.Vuonna 2008 hyppyrin nokalla lainakanta oli noussut 247 miljoonaan euroon. Muutaman tasaisemman vuoden jälkeen oli vuorossa jyrkkä nousu. Näitä jyrkän nousun vuosia oli vuosi 2011 ja meneillään oleva 2012. 31.8.2012 mennessä lainakanta oli noussut 356 miljoonaan euroon ja ollaan kovaa kyytiä matkalla kohti sumua. Pelkästään tänä vuonna lainakannan ennustetaan kasvavan 82,7 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa sitä, että vuoden lopussa velkamäärämme on kasvanut lähes 400 miljoonaan euroon.

Tulevat kuntavaalit tulevat siis kreivin aikaan. Nousu kohti tuntematonta sumua ei voi enää jatkua. Tulevalla valtuustokaudella on uskallettava tehdä uudenlaisia ratkaisuja palveluiden tuottamiseksi. Avain asemassa solmun selvittämisessä ovat työntekijät. Tekevistä käsistä ei ole enää vara tinkiä, joten ratkaisut on tehtävä muuten.

Itse kannatan työntekijöiden osallistamista säästötavoitteiden saavuttamiseksi. Annetaan tavoite ja he keksivät keinon, sillä he tietävät parhaiten missä on ilmaa ja mistä voidaan tinkiä ilman että laatu kärsii. Oulussa tätä mallia käytettiin opetustoimessa. Rehtoreille annettiin tavoite, säästöjä oli tultava. Puntarissa toisella puolella olivat suuremmat luokkakoot. Rehtori yhdessä opettajakuntansa kanssa mietti mistä meidän koulussa pystyi säästämään. Tulokset olivat erinomaiset. Tavoitteisiin päästiin, tuli innovatiivisia ratkaisuja, eikä siinä vielä kaikki. Opettajat sitoutuivat tavoitteisiin, sillä he olivat ne itse asettaneet.

Tuleviin säästötalkoisiin on jokaisen kuntatyöntekijän ja -päättäjän sitouduttava. Ei ole meidän rahaa ja teidän rahaa. Tällä hetkellä on olemassa vain velkarahaa, jota pitää lyhentää. On aika tehdä moni asia toisin. 

Aurinko paistaa. Laajavuoren hyppytornin huippu on saavutettu. On aika laittaa sukset jalkaan ja vaihtaa suuntaa. Alas on tultava vieläpä niin, että hyppytornin nokalta voidaan turvallisesti laskeutua maahan ja liukua sitä pitkin mahdollisimman pitkälle.

Kommentoi kirjoitusta.

Helpotusta arkeen

Keskiviikko 10.10.2012 - Johanna

Omakotitalon pihalla käy vilinä. Neljä alle kouluikäistä lasta leikkii hiekkalaatikolla. Heidän äitinsä seuraa leikkiä keittiön ikkunasta, ruoan laiton lomasta. Hän on tehnyt valinnan. Hän haluaa hoitaa lapsensa kotona. Taloudellisesti se on perheelle rankkaa, naapurin perheelle mahdotonta. 

Kuinka paljon kuntamme arvostaa kotiäidin työtä? Säästöjä mietittäessä ensimmäisenä listalla on kodinhoidon kuntalisä. Tämä reilun sadan euron suuruinen summa, pieni kiitos alle 2 vuotiaan lapsen kotihoidosta. Emmekö ymmärrä, että juuri tämä perheenäiti on se joka säästää kuntamme menoja yli 5000 euroa kuussa, hoitaessaan lapsensa kotona kunnallisen päivähoidon sijaan. Surullista on huomata se, kuinka kotihoitoon kannustavista pienistä lisistä ollaan luopumassa ilomielin, säästösyihin vedoten. Ovatko kuntalisien kaltaisten etuisuuksien leikkaukset todellisia säästöjä, vai kostautuvatko ne toisaalla päivähoitomenojen kasvuna?

Jyväskylässä, kuten muissakin kunnissa kunnan päiväkotipaikka maksaa reilusti yli 1000€ kuussa. Tämä kunnan tarjoama palvelu on ehdottoman tärkeä, antaen lapsen vanhemmille mahdollisuuden tehdä töitä. Tarjoaako kuntamme kuitenkaan yhdenvertaista tukea, jos perheen äiti tai isä haluaa hoitaa omat lapsensa kotona? 

Tulevalla valtuustokaudella täytyy tehdä kestäviä päätöksiä, ratkaisuja joissa palveluita kehitetään niin ettei säästö vaikuta palvelun laatuun. Lasten kotona hoitamisen tekeminen houkuttelevammaksi on yksi tällainen toimenpide. Jyväskylä palveluseteleineen on osittain oikealla tiellä. Kehitettävää kuitenkin löytyy.

Kotona hoitamiseen kannustavia malleja ovat niin rahallinen tuki, kuin kodinhoitoapu. Kuntalisä on yksi rahallisen kannustamisen malli. Itse kannatankin kodinhoidon kuntalisän maksamista kaikille alle 3 -vuotiaille kotona hoidettaville lapsille.

Kodinhoitoapu on perheelle tarjottava arkea helpottava apu, jossa kodinhoitaja tulee kotiin auttamaan perhettä arjen askareissa. Kodinhoitaja voi siivota, tehdä ruokaa, pyykätä tai hoitaa lapsia, millaista apua perhe kulloinkin tarvitsee. Tämä parikymmentä vuotta sitten yleisesti käytössä ollut arkea helpottava malli on ennaltaehkäisevyyttä sen parhaassa merkityksessä. Se tukee niin vanhempia kuin heidän lapsiaan ja tuo avun paikalle juuri kun sitä kipeimmin tarvitaan. Tämän kaltaista kotihoito apua voisi käyttää hyödyksi myös vanhusten hoidossa. Se antaisi vanhuksille mahdollisuuden asua kotonaan mahdollisimman pitkään.

Kodinhoitoapu on avainasemassa tukemassa varhaista puuttumista. Kodinhoitaja näkee perheen tilanteen ja voi viedä viestiä eteenpäin siitä millaisiin asioihin tulisi kussakin perheessä antaa tukea. Tämän kaltaisilla toimilla on suora yhteys tulevaisuuden sosiaali- ja terveyssektorin menojen laskuun. Puututaan silloin, kun asia on ajankohtainen, ei vasta silloin kun se alkaa olla jo myöhäistä.

Äiti kutsuu lapsensa syömään. Lapsilla riittää asiaa, He kaipaavat huomiota, syliä ja kuuntelevaa korvaa. Kotiäitinä hän kokee pystyvänsä vastaamaan näihin tarpeisiin parhaiten, olemaan mahdollisimman paljon läsnä omien lastensa elämässä. Vain kerran he ovat pieniä.

Kommentoi kirjoitusta.

Erilainen, mutta samanarvoinen

Sunnuntai 7.10.2012 - Johanna

Astun koulun juhlasaliin. Tunnen kuinka kahdensadan ihmisen katseet seuraavat kulkuani. Olen muita päätä pitempi, vaalea, hyvin pohjoismaisen näköinen nainen. Harvinaisuus Sumatran Lake Toban alueella. Ihmiset hymyilevät hyväksyvästi. Alkavat juttelemaan, Batakin kielellä tottakai. En ymmärrä heitä. Lämpimästä katseesta voin tulkita, olen sydämellisesti tervetullut.

Pystymmekö me suomalaiset samaan? Onko katseessamme sitä samaa lämpöä, kun kohtaamme meille tuntemattomia uussuomalaisia? Me kyllä valtiona tarjoamme sen kaiken taloudellisen tuen, että heidän elämänsä saisi uuden suunnan Suomessa, jonne he yleensä pakon sanelemana ovat saapuneet. Pystymmekö me kuitenkaan tarjoamaan heille sitä vilpitöntä ja välittävää ympäristöä? Ympäristöä, jossa me kaikki vedämme yhtä köyttä.

Jokainen ihminen kaipaa hyväksyntää. Tunne siitä, että sinut hyväksytään juuri sellaisena kuin olet kasvattaa me -henkeä. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle, me tarvitsemme kipeästi jokaista käsiparia, rakentamaan yhteistyöllä Suomesta entistä parempaa paikkaa meille jokaiselle. Ihonväristä riippumatta. 

Lapset aristavat minua. Salaa he koskettavat ohuita vaaleita hiuksiani, silittävät käteni kalpeaa ihoa. Olen erilainen tiedän sen. Heidän joukossaan kuitenkin samanarvoinen.

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »