Kohtaamisia elämän palapelissä

Perjantai 16.8.2013 - Johanna


Kesä alkaa kääntyä kohti syksyä. Kalenteri tulevaa vuotta varten alkaa täyttyä ja kesätyöni Oulussa, sairaalan kukkakaupassa on viimeistä päivää vaille tehtynä. Tällainen oli minun työntäyteinen kesäni. Kesä joka auttoi ymmärtämään ensimmäisen ammattini arvon. Kesä joka auttoi näkemään sen, kuinka tärkeitä palasia elämän palapelissä olemmekaan, teemmepä mitä työtä tahansa.

 

Olen floristi. Kun pari vuotta sitten jätin työni ja aloitin opiskelun, näin vain työni nurjanpuolen. Pitkät päivät, sesongit, kiireen, iltavuorot sekä likaiset, ruusunpiikkejä täynnä olevat kädet. Näin työni neljän ruusun ja harsokukan niputtajana ja sekasotkun selvittäjänä. Toisaalta tiesin, että se oli monen haaveammatti. He näkivät työni kauniiden asioiden luojana ja kivana harrastusmaisena puuhasteluna. Tänään tiedän, että se on kaikkea sitä. Tänään tiedän että ammattini pitää sisällään paljon muutakin.

 

Keski-ikäinen nainen tulee luokseni. Hänen silmistään näen, hän on itkenyt.

-Haluaisin valkoisen ruusun ja neljä vihreää neilikkaa. Ruusun vien itseltäni, neilikat kuvaavat neljää poikaani. Mieheni ei ole enää täällä. Pääsi kivuistaan. Helpotushan se on, mutta tekee kipeää.

Yksi tehtävistäni on olla tukena, lohduttaa. Toivottaa voimia, kun niitä ei ole. Elämän on jatkuttava.

 

Seuraava asiakkaani on nelikymppinen, tatuoitu mies. Hän pyytää auringonkukkaa, vaimonsa lempikukkaa.

-Saimme vihdoinkin lapsen. Pienen pojan. Toivon olimme jo menettäneet, kauan sitten. Ihme se on! Arki tulee taatusti muuttumaan. Osaanko olla pienokaisellemme tarpeeksi hyvä isä? Kykenenkö kasvattamaan hänestä tasapainoisen, itseään ja toisia arvostavan ihmisen?

Kuuntelen ja samalla tunnen suurta kiitollisuutta heidän lapsestaan. Se onkin toinen tärkeä tehtäväni, iloita toisten onnesta, yhdessä heidän kanssaan.

 

Tällä kertaa luokseni tulee iäkäs nainen. Pitkä hoitojakso meneillään.  Viimeisen kuukauden aikana hän on vieraillut liikkeessämme säännöllisesti. Nyt hän tuli katselemaan. Väriterapiaan, kuten useat sairaalassa pitkään olevat asiakkaamme sanovat. Samalla vaihtamaan kuulumisia.

–Karu sairaalahuone ahdistaa. Täällä muistaa, että on olemassa jotain kaunista. Täällä voi saada tuulahduksen aurinkoisesta kesäsäästä, josta en voi nyt nauttia. Huomenna tulokset vihdoin tulevat. Pelottaa. Ovatkohan hoidot tehonneet?

Kuuntelen, se on ehdottomasti tärkein tehtäväni.

 

Timanttihääpäivät, ristiäiset, hautajaiset, häät, rippijuhlat ja kosinnat. Floristilla on etuoikeus olla mukana monissa elämän käännekohdissa.  Olla läsnä iloissa ja suruissa. Saan olla jakamassa asiakkaideni tärkeimmät hetket. Kaiken tämän päälle saan lähes poikkeuksetta kiitoksen. Ei ollenkaan hassumpi ammatti siis.

 

Tänään ymmärrän, että työni floristina on opettanut minulle paljon ihmisyydestä. Se on opettanut minut kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Se on opettanut minut kohtaamaan ihmiset erilaisissa elämäntilanteissa. Kuunteleminen, lohduttaminen, tukeminen ja toisen onnesta iloitseminen, ne kaikki kuuluvat kohtaamisiin. Tästä on taatusti hyötyä tulevaisuudessa. Kohtaamisistahan opettajantyössäkin on pohjimmiltaan kyse. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini