Yhteystiedot

johanna_karjula@hotmail.com

Keskusta-logo

Mielenterveyttä sairaalla tavalla

Tiistai 7.2.2017 - Johanna


Kevättalven aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Lämpömittari on kivunnut yli 20 pakkasasteeseen. Energiaa täynnä astelen kirjaston aulaan. Istahdan hetkeksi aulan penkille. Vieressäni istuu aivan tavallinen nuori opiskelija. Vaivihkaa seuraan hänen toimiaan. Opiskelijan katse on tyhjä. Hän ei selvästikään ole tässä päivässä. Ei kuitenkaan minkään päihteen alaisena. Psykoosissa kenties. Hän istuu eteenpäin kumartuneena, katse matalalle suunnattuna ja juttelee jollekin näkymättömälle hahmolle. Väliin hän pyyhkii näkymättömiä kyyneleitä ja heiluttaa hyvästiksi. Hänellä on kädessään limsapullo, josta hän ottaa kymmenkunta pikaista naukkausta. Juttu näkymättömän ystävän kanssa jatkuu. Opinnot odottavat, joten jätän opiskelijan ja hänen näkymättömän ystävänsä aulaan, toivoen että joku auttaisi häntä.

Olen yrittänyt 4 vuoden valtuustossa olo aikani etsiä keinoa, jolla pääsisin käsiksi mielenterveyspalveluiden asioihin. Tarkastuslautakunnassa olemme nähneet ja kuulleet paljon, mutta mielenterveyspalvelut on ulkoistettu, meidän kaupungin päättäjien, kuten myös tarkastuslautakunnan tavoittamattomiin. Kerta toisensa jälkeen saan kuulla, ettei minulla ole oikeutta saada tietoa palveluiden toimivuudesta, sillä niistä vastaa sairaanhoitopiiri.

Palaan tunnin kuluttua ja huomaan, että opiskelija istuu edelleen samassa asennossa. Näkymätön ystäväkään ei ole häntä jättänyt. Limsapullo ei ole tyhjentynyt, vaikka hän jälleen kerran ottaa siitä kymmeniä pikaisia kulauksia. Istun hänen viereensä ja kysyn tarvitseeko hän apua. Hän vastaa nopeasti, ettei tarvitse ja ottaa taas pullosta kymmenet perättäiset kulaukset. Istun ja odotan hetken. Yritän uudestaan puhekontaktia ja kysyn, onko kaikki hyvin. Hän vastaa kaiken olevan kunnossa. Näen, ettei asia niin ole.  Hän kääntää katseensa näkymättömään ystäväänsä ja pyyhkii näkymättömiä kyyneleitä. Varmistan vielä, eikö hän varmasti tarvitse apua. Ei tarvitse.

Lähes päivittäin törmään siihen, etteivät mielenterveys palvelut toimi tarpeeksi tehokkaasti, päinvastoin, jopa surkealla tavalla. Tuntuu, että vasta itsetuhoinen ihminen otetaan tosissaan. Apua ei saa, vaikka sitä osaisi pyytää. Heidän tilanteensa, jotka eivät apua kykene pyytämään, on huomattavasti huolestuttavampi. Varsinkin nuoret, ehkä juuri tämä opiskelija, on vailla oikea aikaista ja hänelle sopivaa hoitoa. Onko meillä todella vara tähän? Mitä vaikeampi psyykkinen häiriö on, sitä pitempi on myös hoito. Mitä pitempi hoito, sitä kalliimmaksi se yhteiskunnalle tulee. Mitä syvemmälle psykoosiin ihminen vaipuu, sitä vaikeampi hänet on sieltä auttaa takaisin normaaliin arkeen.

On ajankohtaista kysyä, miten mielenterveyspalvelut otetaan huomioon SOTE uudistuksessa. Onko vaarana, että SOTE:n myötä yhä useampi terveyspalveluista siirtyy päättäjien valvonnan ulkopuolelle? Kuinka taataan, päättäjien mahdollisuudet, vaikuttaa myös näihin palveluihin? Kuinka taataan, että rajapintojen palvelut, kuten koulupsykologipalvelut, saadaan toimimaan portaattomasti? Kuinka varmistetaan varhainen puuttuminen? Pelkästään tällä kokemuksella tiedän sen että, mitä kauemmas palvelut karkaavat, sitä vaikeampi niitä on valvoa, varsinkin silloin, jos valvontaan ei ole etukäteen mietitty konseptia. Ja meillä kun ei ole vara olla valvomatta! Poissa omalta tontilta, ei tarkoita, etteikö ongelmia olisi.

En voi jättää harhaista opiskelijaa aulaan. Soitan hätäkeskukseen.  Selitän tilanteen päivystäjälle. Hän pyytää ottamaan yhteyttä vahtimestariin, joka voi poistaa opiskelijan ulos, pakkaseen. Selitän ettei opiskelija ole ollenkaan vaarallinen tai häiritsevä, vaan tarvitsee kipeästi apua. Päivystäjä kertoo, ettei tilanne vaadi nopeaa toimintaa, joten voi olla että ambulanssin tulo kestää parikin tuntia. Ymmärrän kyllä, ettei tämä vaadi pillit päällä ajoa, mutta että parikin tuntia. Luultavimmin opiskelija on tuossa vaiheessa jo kaukana. Yhtä kädettömänä, kuin kaupungin asioissa, joudun myöntämään rajallisuuteni. Ei kuulu minun tontilleni, en voi vaikuttaa, vaikka niin kovasti haluaisin. 

Avainsanat: Mielenterveyspalvelut, ulkoistaminen, sote, lasten- ja nuorten hyvinvointi, soten rajapinnat


Kommentit

8.2.2017 16:26  Anne Kalmari

Pysäyttävä kirjoitus! Kolmasosa yliopisto-opiskelijoista tarvitsisi jossain vaiheessa opintojaan mielenterveyspalveluita. (Ei toki tuontasoisia kuin kuvailemassasi tarinassa) Niitä pitäisi kuitenkin osata hakea. Todellakin, helposti isoissa ympyröissä voi jäädä väliinputoajia. Otamme tämän esille keskusteluissa.
Olen halunnut nostaa myös vpaaehtoistyön ja järjestöjen merkitystä. Esimerkiksi kulttuuriluotsit ottivat haastetta vastaan.Oletko sitä mieltä, että yhteisöllisyydestä olisi avuksi?

8.2.2017 23:51  Johanna

Kiitos Anne kommentistasi. Yksinäisyys on yksi tärkeä teema, kun puhumme mielenterveyden pulmista. Yhteisöllisyyteen panostaminen luo välittämistä ja huolenpitoa, joilla on suuri ennaltaehkäisevä, toisaalta varmasti myös korjaava vaikutus. Itse ongelmaa se ei poista. Oikeanlaista apua tulee saada oikea aikaisesti, ilman eri portaiden välistä pompottelua.

Kolmannen sektorin toimijat tekevät arvokasta työtä, joka tukee kaupungin heikkoa tilannetta. Meillä jokaisella on yksilöinä mahdollisuus vaikuttaa, sillä pienet välittävät teot ratkaisevat.

9.2.2017 11:29  Kaarina Torkkola

Ongelmana on myöskin se kuuluisa " yksityisyyden suoja". Mikäli henkilö on aikuinen, niin omat vanhemmat ja läheiset eivät pääse mukaan henkilön auttamiseen, vaikka kyseinen henkilö on siinä tilassa, että hän ei selvästikään osaa pyytää eikä saa apua.

Kuka siis auttaa heitä? Ei kukaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini