Eroperheen lapsella on oikeus molempiin vanhempiin

Tiistai 9.4.2019 - Johanna


Avioerotilanteissa isän ja äidin oikeudet eivät ole tasavertaiset. Huoltajuuskiistoissa isä jää aivan liian usein tappiolle. Vuonna 2017 Suomessa 152 000 perhettä muodostui äidistä ja lapsista ja vain noin 33 000 oli isän ja lasten muodostamia perheitä. Vuonna 2006 tehdystä laajasta tutkimuksesta (OPTULA) selviää, kuinka huoltoriitapauksista valtaosa (65%) päätyy äidin eduksi ja alle kolmanneksessa (27%) lapsen huoltajuus määrätään isälle.

Lainsäädännön tulee tukea vanhempien yhdenvertaista kohtelua ja tasavertaista vanhemmuutta. Lähtökohtana tulee olla, että lapsella on oikeus molempien vanhempiensa luona olemiseen. Tutkimusten mukaan isät jäävät usein huoltajuuskiistoissa kakkoseksi. Siksi lainsäädännön on turvattava myös isien oikeus lapsiin erotilanteissa.

Pitkittyneet huoltajuuskiistat ovat erityisen haitallisia lapsille.  Lasta ei saa missään olosuhteissa käyttää pelinappulana vanhempien välisissä kiistoissa. Vaikka lakiin on kirjattu, kuinka lapsen läheiset ja myönteiset ihmissuhteet tulee turvata vanhempiensa välillä, tämä ei toteudu lähellekään aina. Huoltajana toimiva vanhempi voi halutessaan hankaloittaa lapsen ja etävanhemman yhteydenpitoa, sillä sitä ei ole sanktioitu.

Tapaamisoikeuden korostaminen lainsäädännössä ei ole riittävällä tavalla turvannut lapsen suhteita molempiin vanhempiinsa. Vieraannuttaminen onkin sanktioitava. Lapset tarvitsevat molempia vanhempiaan.

Avainsanat: eroperheet, huoltajuus, lasten oikeudet, lapsiperheet,


Kommentit

7.10.2019 21:03  Läheltä nähtyä..

Lait eivät voi määrätä ihmisten tunteita.
Suurin osa ahdistuksesta johtuu siitä,että ihmiset ovat vieraantuneet luonnollisuudesta.
Ei ole normaalia,että poikaset otetaan emolta pois.Ihan biologian ja evoluution kannalta lapset ovat mielestäni enemmän äidin kuin isän.

Äidin on toki tuettava myönteisiä suhteita lapselle,mutta ei millä tahansa hinnalla.Lapselle vakaat perheolot ovat tärkeintä.
Pakottamalla saadaan vain enemmän hallaa aikaiseksi.
Suhteet ovat aina erilaisia,mutta mielestäni on tosi itsekästä lähteä taistelemaan lapsista oikeuteen.

Perheet tarvitsevat keskusteluapua eron jälkeen.
Mielestäni oikeuden määräämät pakotukset ovat ajatuksenakin ihan hirveitä.Mikään ei ole kauheampaa,kun ajatus siitä,että tuntemattomat ihmiset määräävät miten lasten kuuluu asua ja nähdä toista vanhempaa.Fiksu vanhempi väistykööt takavasemmalle,niitä lapsia kun ei puoliksi saa.
Eiköhän ne lapset ennenpitkää ota itse yhteyttä,kun tarpeeksi kasvavat.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini